Oletko tavannut onnellista miestä? Miestä, joka kipuilee rahan riittämisen kanssa pähkäillen kuinka hoitaisi asuntolainansa? Miestä, jonka talous on kunnossa eikä suurempaa huolta toimeentulosta.
Oletko tavannut onnellista miestä? Miestä, joka jo pitkään on kärsinyt sairaudestaan – mutta on onnellinen, tyytyväinen elämäänsä? Miestä , joka on terve, hyväkuntoinen, ahkera liikkuja?
Oletko tavannut onnellista miestä? Miestä, joka on jäänyt työttömäksi ja elää tänään ansiosidonnaisella, huomenna peruspäivärahalla – ja on onnellinen. Miestä, joka lähtee vuorolleen töihin ja palaa työvuoron jälkeen kotiin.
Oletko tavannut onnellista miestä? Miestä, joka elää elämäänsä yksin tavaten lapsiaan aina silloin tällöin? Miestä, joka elää perheensä kanssa tavallista arkea?
Onnellisia miehiä on hyvin monenlaisia. He elävät hyvin erilaisissa elämän olosuhteissa. Aivan samoissa olosuhteissa elävät myös onnettomat. Onnellisia ja onnettomia on sekä puutteessa että yltäkylläisyyden keskellä. Rajat kulkevat jossain muualla kuin ulkonaisissa olosuhteissa.
En tunne onnellisuuden salaisuutta. En tiedä avainta, joka avaisi minulle tai muille oven tyytyväiseen elämään. Yhden asian kuitenkin tiedän. Onnelliset ihmiset yleensä näkevät sen, mitä heillä on. Onnettomat näkevät sen, mitä heillä ei ole.
-Seppo Apajalahti-
Julkaistu Osviitassa 2011
maanantai 12. syyskuuta 2011
torstai 14. huhtikuuta 2011
Se meni toisin
Jokainen ihminen joutuu ajoittain sellaisen tosiasian eteen, että elämä ei mene niin kuin toivoo.
Suhtautumistavat siihen ovat hyvin erilaisia. Joku tuntuu luonnostaan osaavan suhtautua pettymyksiin kypsästi ja sopeutua siihen, suunnitelmat menivät uusiksi. Tämä on vain elämää ja eteenpäin on mentävä. Jollekin toiselle isojen pettymysten kohtaaminen on työlästä. Huomaakin jäävänsä jumiin omaan pettymykseensä ja eteenpäin meneminen on kivikkoista tietä. Mikä lie selittääkään reagointitapojen erilaisuuden. Luonne, kodin malli, sen hetkiset olosuhteet, lähellä olevien kyky tukea vai jokin muu? Yhtä selvää vastausta siihen ei varmasti olekaan. Ainakaan ulkoapäin ei voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Reippaasti eteenpäin porskuttavista ei voi varmasti sanoa, onko kyse kyvystä sopeutua hyvin vai siitä, että pettymys vain lakaistaan maton alle. Kovasti surulliselta ja pettyneeltä näyttävät taas voivat olla oikeasti hyvinkin eteenpäin meneviä.
Niin tai näin, meidän on vuorollamme ratkaistava, miten suhtautua toiveittemme toteutumattomuuteen tai menetyksiin.
Jossakin vaiheessa tulee nimittäin kohta, jossa joko tietoisesti tai tiedostamatta valitsemme suunnan ja suhtautumistavan vaikka tunteemme tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Valitako sopeutuminen, anteeksianto, hyväksyminen vai pettymykseen jääminen ja katkeruus ?
Suunnan ottaminen on oleellista. Se on oleellista juuri siksi, että ilman sitä kaikki se mihin petyin jää hallitsemaan minua. Valittu suunta antaa voimaa kahlata hankalien tunteiden läpi ja päästä uudelle ladulle. Ja ehkä jonakin päivänä voi sanoa lauseen ” se meni toisin, mutta oli silti kelpo elämää.”
Mia Kähärä
perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja
Suhtautumistavat siihen ovat hyvin erilaisia. Joku tuntuu luonnostaan osaavan suhtautua pettymyksiin kypsästi ja sopeutua siihen, suunnitelmat menivät uusiksi. Tämä on vain elämää ja eteenpäin on mentävä. Jollekin toiselle isojen pettymysten kohtaaminen on työlästä. Huomaakin jäävänsä jumiin omaan pettymykseensä ja eteenpäin meneminen on kivikkoista tietä. Mikä lie selittääkään reagointitapojen erilaisuuden. Luonne, kodin malli, sen hetkiset olosuhteet, lähellä olevien kyky tukea vai jokin muu? Yhtä selvää vastausta siihen ei varmasti olekaan. Ainakaan ulkoapäin ei voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Reippaasti eteenpäin porskuttavista ei voi varmasti sanoa, onko kyse kyvystä sopeutua hyvin vai siitä, että pettymys vain lakaistaan maton alle. Kovasti surulliselta ja pettyneeltä näyttävät taas voivat olla oikeasti hyvinkin eteenpäin meneviä.
Niin tai näin, meidän on vuorollamme ratkaistava, miten suhtautua toiveittemme toteutumattomuuteen tai menetyksiin.
Jossakin vaiheessa tulee nimittäin kohta, jossa joko tietoisesti tai tiedostamatta valitsemme suunnan ja suhtautumistavan vaikka tunteemme tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Valitako sopeutuminen, anteeksianto, hyväksyminen vai pettymykseen jääminen ja katkeruus ?
Suunnan ottaminen on oleellista. Se on oleellista juuri siksi, että ilman sitä kaikki se mihin petyin jää hallitsemaan minua. Valittu suunta antaa voimaa kahlata hankalien tunteiden läpi ja päästä uudelle ladulle. Ja ehkä jonakin päivänä voi sanoa lauseen ” se meni toisin, mutta oli silti kelpo elämää.”
Mia Kähärä
perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja
tiistai 8. helmikuuta 2011
Hellitä hetkeksi!
Tee seuraava harjoitus ihan mielen virkistykseksi. Harjoituksen voi tehdä puolison kanssa tai yksin. Jos et saa houkutelluksi puolisoa mukaan – käytä seinää.
Asettukaa seisomaan kasvotusten noin puolentoista metrin päähän toisistanne. Käykää nojaamaan toisianne vastaan siten, että kämmenet ovat vastakkain. Seisokaa mahdollisimman kaukana toisistanne ja yrittäkää sitten työntää toisianne nurin. (Jos teet harjoituksen seinän kanssa – yritä kaataa se). Kyseisessä asennossa yrittäkää saada sitten jotain järkevää aikaiseksi. Voitte vaikka siivota, laittaa ruokaa, pukeutua, kasvattaa lapsia, hoitaa parisuhdetta… ihan mitä vain voitte yrittää eikä onnistu.
Harjoitus ei ole keksitty ihan tyhjästä. Se on selkeytetty kuvaus siitä tarinasta, minkä perheneuvojan huoneessa kuulen varsin usein. Elämä ei oikein suju. Keskustelu ei toimi, läheisyys puuttuu, puolisot eivät koe saavansa toiselta sitä, mitä tahtovat. Ja kun vika kuitenkin on tuossa toisessa – yritän muuttaa häntä. Eikä siitä tule mitään. Tuosta asennosta ei kumpikaan voi paeta yhtään mihinkään. Jos jompikumpi irrottaa – molemmat kaatuvat. Lukossa ollaan. Eikä itsensä muuttaminen onnistu yhtään sen paremmin.
Harjoitukselle on vaihtoehtokin. Ota puolisoa kädestä ja vedä. Ja yllätys yllätys – puoliso ei voi tehdä muuta kuin vetää takaisin. Ja samassa lukossa ollaan. Muuttaminen ei onnistu. Muutosta ei tapahdu.
Tavallisin neuvo, minkä annan asiakkailleni on tämä: ”Lopettakaa!” Hellittäkää hetkeksi. Älkää tehkö mitään. Lopettakaa tuo yrittäminen – se mitä olette yrittäneet kenties jo pitkänkin aikaa. Sehän ei toimi.
Muutos alkaa pysähtymisestä. Muutos alkaa siitä, ettei työnnetä eikä vedetä. Noustaan seisomaan – ja katsellaan missä ollaan. Kun molemmat seisovat omilla jaloillaan ollaan vapaita tekemään jotain uutta – korjaamaan asioita.
Kuulostaa helpolta – ja niin se onkin. Liian helppoa – ja siksi vaikeaa.
Seppo Apajalahti, perheneuvoja
Julkaistu Osviitta 1/11
Asettukaa seisomaan kasvotusten noin puolentoista metrin päähän toisistanne. Käykää nojaamaan toisianne vastaan siten, että kämmenet ovat vastakkain. Seisokaa mahdollisimman kaukana toisistanne ja yrittäkää sitten työntää toisianne nurin. (Jos teet harjoituksen seinän kanssa – yritä kaataa se). Kyseisessä asennossa yrittäkää saada sitten jotain järkevää aikaiseksi. Voitte vaikka siivota, laittaa ruokaa, pukeutua, kasvattaa lapsia, hoitaa parisuhdetta… ihan mitä vain voitte yrittää eikä onnistu.
Harjoitus ei ole keksitty ihan tyhjästä. Se on selkeytetty kuvaus siitä tarinasta, minkä perheneuvojan huoneessa kuulen varsin usein. Elämä ei oikein suju. Keskustelu ei toimi, läheisyys puuttuu, puolisot eivät koe saavansa toiselta sitä, mitä tahtovat. Ja kun vika kuitenkin on tuossa toisessa – yritän muuttaa häntä. Eikä siitä tule mitään. Tuosta asennosta ei kumpikaan voi paeta yhtään mihinkään. Jos jompikumpi irrottaa – molemmat kaatuvat. Lukossa ollaan. Eikä itsensä muuttaminen onnistu yhtään sen paremmin.
Harjoitukselle on vaihtoehtokin. Ota puolisoa kädestä ja vedä. Ja yllätys yllätys – puoliso ei voi tehdä muuta kuin vetää takaisin. Ja samassa lukossa ollaan. Muuttaminen ei onnistu. Muutosta ei tapahdu.
Tavallisin neuvo, minkä annan asiakkailleni on tämä: ”Lopettakaa!” Hellittäkää hetkeksi. Älkää tehkö mitään. Lopettakaa tuo yrittäminen – se mitä olette yrittäneet kenties jo pitkänkin aikaa. Sehän ei toimi.
Muutos alkaa pysähtymisestä. Muutos alkaa siitä, ettei työnnetä eikä vedetä. Noustaan seisomaan – ja katsellaan missä ollaan. Kun molemmat seisovat omilla jaloillaan ollaan vapaita tekemään jotain uutta – korjaamaan asioita.
Kuulostaa helpolta – ja niin se onkin. Liian helppoa – ja siksi vaikeaa.
Seppo Apajalahti, perheneuvoja
Julkaistu Osviitta 1/11
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Älkää pettäkö!
Kirkon perheneuvonta alkoi 1944 Tamperelaisessa lehdessä olleella ilmoituksella:
Älkää ottako avioeroa! Tarjoamme apua vaikeuksissanne.
Kotkan seudulla perheneuvonta alkoi vuonna 1957 ja siitä asti perheasiain neuvottelukeskus on saanut palvella seutukunnan ihmisiä parisuhde- ja perheongelmissa. Tänä päivänä yksi tavallisin tulosyy on uskottomuus, mistä otsikon huudahdus. Monien parien kivuliasta kriisiä seuratessa on tullut toivottua, että tieto seurauksien suuruudesta ja vaikeudesta olisi niiden tiedossa, jotka ovat ajautumassa sivusuhteeseen. Läpikahlattavan kivun määrää ei pysty kuvittelemaankaan ja edessä on joko ero tai pitkä tie luottamuksen ja läheisyyden palauttamiseksi. Vaikka kriisistä yhdessä selvittäisiinkin, jää muistoihin peruuttamaton arpi. Keinona eron saamiseen uskottomuus taas on kaikkein loukkaavin.
Näistä syistä tekee mieli vedota, vaikka se ei nykyaikaan istuisikaan: Älkää pettäkö. Toisen pettäminen on väärin.
Koska me ihmiset olemme niin kärkkäitä syyttämään toisiamme tekee heti perään mieli sanoa, että syyt sivusuhteisiin ovat moninaiset eivätkä yleensä mustavalkoisia. Joskus kyseessä on yksinkertaisesti vaikeus hillitä mielihalujensa toteuttamista. Useimpia kuitenkin ajaa toiseen suhteeseen halu etsiä ratkaisua tai muutosta. Eli pyrkimys on ymmärrettävä, vaikka keino onkin huono.
Aina silloin kun puhutaan oikeasta ja väärästä tulee kristillisen uskon mukaan puhua myös anteeksiannosta. Anteeksisaamisen mahdollisuus kuuluu kaikille. Sitä paitsi olemme samassa veneessä kaikki sillä tavoin, että vaikka emme olisi toteuttaneet, olemme kuitenkin ajatuksissamme pettäneet. Se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven pätee edelleen.
Sinulle, joka olet lähellä kiusausta pettää puolisoasi, toivon voimia valita toisen tavan etsiä muutosta.
Sinulle, joka petit luottamuksen, toivon parantavia anteeksiannon ja armon kokemuksia.
Mia Kähärä
Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja
Älkää ottako avioeroa! Tarjoamme apua vaikeuksissanne.
Kotkan seudulla perheneuvonta alkoi vuonna 1957 ja siitä asti perheasiain neuvottelukeskus on saanut palvella seutukunnan ihmisiä parisuhde- ja perheongelmissa. Tänä päivänä yksi tavallisin tulosyy on uskottomuus, mistä otsikon huudahdus. Monien parien kivuliasta kriisiä seuratessa on tullut toivottua, että tieto seurauksien suuruudesta ja vaikeudesta olisi niiden tiedossa, jotka ovat ajautumassa sivusuhteeseen. Läpikahlattavan kivun määrää ei pysty kuvittelemaankaan ja edessä on joko ero tai pitkä tie luottamuksen ja läheisyyden palauttamiseksi. Vaikka kriisistä yhdessä selvittäisiinkin, jää muistoihin peruuttamaton arpi. Keinona eron saamiseen uskottomuus taas on kaikkein loukkaavin.
Näistä syistä tekee mieli vedota, vaikka se ei nykyaikaan istuisikaan: Älkää pettäkö. Toisen pettäminen on väärin.
Koska me ihmiset olemme niin kärkkäitä syyttämään toisiamme tekee heti perään mieli sanoa, että syyt sivusuhteisiin ovat moninaiset eivätkä yleensä mustavalkoisia. Joskus kyseessä on yksinkertaisesti vaikeus hillitä mielihalujensa toteuttamista. Useimpia kuitenkin ajaa toiseen suhteeseen halu etsiä ratkaisua tai muutosta. Eli pyrkimys on ymmärrettävä, vaikka keino onkin huono.
Aina silloin kun puhutaan oikeasta ja väärästä tulee kristillisen uskon mukaan puhua myös anteeksiannosta. Anteeksisaamisen mahdollisuus kuuluu kaikille. Sitä paitsi olemme samassa veneessä kaikki sillä tavoin, että vaikka emme olisi toteuttaneet, olemme kuitenkin ajatuksissamme pettäneet. Se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven pätee edelleen.
Sinulle, joka olet lähellä kiusausta pettää puolisoasi, toivon voimia valita toisen tavan etsiä muutosta.
Sinulle, joka petit luottamuksen, toivon parantavia anteeksiannon ja armon kokemuksia.
Mia Kähärä
Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja
perjantai 27. elokuuta 2010
Kiinnostusta
Aina ei olla samaa mieltä.
Ei lähimainkaan samaa mieltä.
Suorastaan eri mieltä.
Käykö aina samalla tavalla?
Syntyy sanaharkkaa, riitaa?
Sitä, mitä tapahtuu,
ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua keskustelemiseksi.
On oikeastaan aivan sama mitä sanot.
En kuitenkaan ole samaa mieltä.
Ajattelet vain itseäsi.
Sinua ei sitten muuta mikään.
Mitkään puheet eivät auta.
Sinähän et kuuntele minua.
Asiat eivät muutu
puhumalla
huutamalla
väittelemällä
riitelemällä.
Jos ovat muuttuakseen,
ne muuttuvat vain kuuntelemalla.
Olemalla kiinnostunut siitä,
mitä sinä sanot.
- Seppo Apajalahti -
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Solmuja ja umpisolmuja
Hyvällä solmulla on kolme ominaisuutta. Se on helppo solmia. Opettelemisen jälkeen sen tekee aina samalla tavalla – tarvittaessa vaikka kiireessä. Toiseksi solmu pitää. Siihen voi luottaa. Kolmanneksi hyvä solmu on rasituksenkin jälkeen helppo avata ilman puukkoa. Solmuja tarvitaan.
Umpisolmulta puuttuu yleensä yksi tai useampi hyvän solmun ominaisuuksista. Umpisolmu tehdään yleensä sattumanvaraisesti. Se joko pitää tai ei pidä. Yleensä sitä ei tahdo saada millään auki – eikä varsinkaan, jos solmu on joutunut kovan rasituksen kohteeksi.
Eräs hyvää parisuhdetta kuvaava sana on sitoutuminen. Sana on vaikeasti kuvattava. Sitoutumiseen kuuluu monia puolia: luottamusta, rakkautta, uskollisuutta, elämän jakamista, yhteenkuuluvuutta, vapaaehtoisuutta ja varmasti paljon muutakin. Kaksi toisiinsa sitoutunutta ihmistä katselevat elämää samaan suuntaan. Heidän suhteensa on hyvä solmu. Solmu, joka pitää. Solmu, joka ei kuitenkaan kurista niin, ettei sitä välillä saisi auki. Hyvässä suhteessa on etäisyyttä ja läheisyyttä. Se on kuin oikein sidottu kalastajan solmu.
Perheneuvojan vastaanotolla tapaa toisinaan pareja, joissa sitoutuminen on muuttunut sitomiseksi. Vapaus on muuttunut valvomiseksi. Luottamus epäluottamukseksi. Elämän jakaminen on muuttunut kaupankäynniksi: jos sinä saat, on minunkin saatava. Jos minä en saa, et saa sinäkään. Elämästä tulee yhtä mittaamista. Hyvästä – kaksi yhteen liittävästä solmusta – on tullut umpisolmu. Solmu, joka ahdistaa ja kiristää. Elämisen tilaa syntyy vain väkipakolla – solmu ei tunnu aukeavan kuin puukolla, särkemällä.
Solmun kimppuun kannattaa käydä ennen kuin se on liian kireällä. Jos keskustelut tuntuvat toistuvan aina samanlaisina – ahdistavina, kannattaa pyytää apua ulkopuolelta. Monen asiakkaan kokemus perheneuvonnasta on, että siellä käydyt keskustelut ovat toisenlaisia. Kun keskustelulle on varattu tila ja aika – ja pelisäännöt pakottavat kuuntelemaan, alkaa usein solmu löystyä. Umpisolmusta voi tulla hyvä ja käyttökelpoinen solmu.
Umpisolmuja auottaessa on muistettava, että solmut eivät aukea kiristämällä vaan löysäämällä.
Seppo Apajalahti
perjantai 26. helmikuuta 2010
HALUAN MUUTOSTA
”Haluan muutosta! Tuntuu kuin olisin jo pitkään elänyt jonkun toisen elämää!” huudahtaa 45-vuotias nainen. Hän on joitakin vuosia sitten havahtunut kokemaansa tyytymättömyyteen ja pahaan oloon. Työ, avioliitto, lapset - kuin raiteita pitkin. Aivan niin kuin on halunnutkin, mutta joku kaivertaa. Elämä on vain mennyt. Enimmäkseen on tullut kuunneltua muiden toiveita ja tahtoa. Ei ole ollut aikaa miettiä missä itse menee ja mitä oikeastaan toivoisi. Nyt on iskenyt melkein pelottavan voimakas halu muuttaa elämä. Paha olo pakottaa siihen. Entinen ei enää riitä, mutta jotenkin hukassa on itsensä ja uuden suunnankin suhteen. Kaikki on oikeastaan ihan hyvin, mutta…
Tällainen tarina on hyvin tyypillinen 40-50 vuoden tietämillä . Inventaarion tarve iskee tavallisesti ”elämän puolivälissä” tai kun liian pitkään on kuljettu kuuntelematta omia ajatuksia ja tunteita.
Tähän vaiheeseen kuuluu pohtia sekä mennyttä että tulevaa. Mitä vielä haluan tulevaisuudelta? Kenen toiveita olen toteuttanut? Ehdinkö saavuttaa unelmiani vai onko jo liian myöhäistä? Joku pysähtyy karmivaan tosiasiaan: minulla on elämätön elämä. Vakavan pohdinnan alle joutuvat tyypillisesti paitsi parisuhde ja työ myös suhde vanhempiin ja omiin juuriin. Tyypillisiä tunteita ovat ahdistus, levottomuus ja muutoksenhalu. Jotkut laittavatkin uusiksi kaiken ammattia, parisuhdetta ja ulkonäköä myöten. Elämässä asetettujen tavoitteiden saavuttaminenkin saattaa pudottaa tyhjyyteen. Tässäkö tämä oli? Mitä on enää tavoiteltavaa.
Keski-iän kriisi voi olla koetteleva ja hämmentävä vaihe, mutta välttämätön. Ihmisen on syytä osata pysähtyä katselemaan elämäänsä, jotta se mikä ei ole kohdallaan voisi muuttua. Aina ei ole tarvetta todella muuttaa kaikkea eikä kumppani ole aina syypää kaikkeen pahaan oloon. Voi olla, että pääsyy pahaan oloon ei ole kenessäkään toisessa ihmisessä, vaan siinä, että on sivuuttanut itse itsensä. Silloin täytyy uudelleen tai ensimmäistä kertaa kohdata oikeasti itsensä.
Jos tunnistat olevasi sisäisessä kriisissä
• Pysähdy katselemaan elämääsi rehellisesti ja kuuntele itseäsi: omia toiveitasi ja pettymyksiäsi
• Toteuta muutoksia viisaalla harkinnalla, mutta älä jumitu pelkkään harkintaan. Jos haluat muutosta, sinun on toimittava sen eteen. Muista myös, että voit muuttaa vain itseäsi, et muita.
• Puhu ihmisten kanssa. Moni muu kokee samaa. Jos kriisiydyt pahasti, älä jää yksin ja hanki tarvittaessa ammattiapua.
• Ahdistukselle ja levottomuudelle voi olla monta syytä: luonnollinen kehitysvaihe, masennus tms. psyykkinen sairaus, kasauma selvittämättömiä asioita, elämän tarkoituksettomuus, hengellinen etsintä, toimimaton parisuhde tai muut ihmissuhdeongelmat, vaihdevuodeoireet. Mieti mikä se sinun kohdallasi voisi olla ja etsi ”lääke” sen mukaan.
Keski-ikä ei ole elämän loppu, vaan kenties vasta sen alku!
Mia Kähärä
Tällainen tarina on hyvin tyypillinen 40-50 vuoden tietämillä . Inventaarion tarve iskee tavallisesti ”elämän puolivälissä” tai kun liian pitkään on kuljettu kuuntelematta omia ajatuksia ja tunteita.
Tähän vaiheeseen kuuluu pohtia sekä mennyttä että tulevaa. Mitä vielä haluan tulevaisuudelta? Kenen toiveita olen toteuttanut? Ehdinkö saavuttaa unelmiani vai onko jo liian myöhäistä? Joku pysähtyy karmivaan tosiasiaan: minulla on elämätön elämä. Vakavan pohdinnan alle joutuvat tyypillisesti paitsi parisuhde ja työ myös suhde vanhempiin ja omiin juuriin. Tyypillisiä tunteita ovat ahdistus, levottomuus ja muutoksenhalu. Jotkut laittavatkin uusiksi kaiken ammattia, parisuhdetta ja ulkonäköä myöten. Elämässä asetettujen tavoitteiden saavuttaminenkin saattaa pudottaa tyhjyyteen. Tässäkö tämä oli? Mitä on enää tavoiteltavaa.
Keski-iän kriisi voi olla koetteleva ja hämmentävä vaihe, mutta välttämätön. Ihmisen on syytä osata pysähtyä katselemaan elämäänsä, jotta se mikä ei ole kohdallaan voisi muuttua. Aina ei ole tarvetta todella muuttaa kaikkea eikä kumppani ole aina syypää kaikkeen pahaan oloon. Voi olla, että pääsyy pahaan oloon ei ole kenessäkään toisessa ihmisessä, vaan siinä, että on sivuuttanut itse itsensä. Silloin täytyy uudelleen tai ensimmäistä kertaa kohdata oikeasti itsensä.
Jos tunnistat olevasi sisäisessä kriisissä
• Pysähdy katselemaan elämääsi rehellisesti ja kuuntele itseäsi: omia toiveitasi ja pettymyksiäsi
• Toteuta muutoksia viisaalla harkinnalla, mutta älä jumitu pelkkään harkintaan. Jos haluat muutosta, sinun on toimittava sen eteen. Muista myös, että voit muuttaa vain itseäsi, et muita.
• Puhu ihmisten kanssa. Moni muu kokee samaa. Jos kriisiydyt pahasti, älä jää yksin ja hanki tarvittaessa ammattiapua.
• Ahdistukselle ja levottomuudelle voi olla monta syytä: luonnollinen kehitysvaihe, masennus tms. psyykkinen sairaus, kasauma selvittämättömiä asioita, elämän tarkoituksettomuus, hengellinen etsintä, toimimaton parisuhde tai muut ihmissuhdeongelmat, vaihdevuodeoireet. Mieti mikä se sinun kohdallasi voisi olla ja etsi ”lääke” sen mukaan.
Keski-ikä ei ole elämän loppu, vaan kenties vasta sen alku!
Mia Kähärä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
